Kansainvälinen henkilöverotus

Meillä on vahva asiantuntemus kansainvälisestä henkilöverotuksesta.  

Auton tuonti ulkomailta

Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen

Kaksinkertainen verotus poistetaan joko hyvitys- tai vapautusmenetelmällä. Asiaan vaikuttaa mm. se, onko Suomella ja tällä toisella valtiolla voimassa oleva verosopimus ja onko tämä toinen valtio myös EU:n jäsenvaltio.

Lähdeverot

Kansainvälisissä osingon, koron tai rojaltimaksuissa mahdollisten lähdeverojen maksuunpano kannattaa aina tarkistaa.

Ulkomaan työn verotus

Ulkomaille / Suomeen muuttoon liittyvät verokysymykset

Yleinen verovelvollisuus? Rajoitettu verovelvollisuus? 6 kuukauden sääntö?

Verotarkastukset

Varsinkin kansainvälisen verotarkastuksen sattuessa yksityishenkilön kohdalle kannattaa käyttää kokenutta avustajaa ja hyödyntää verokonsultointia.

Tax Healthillä on verotarkastuskokemusta mm. seuraavista maista:

Aasia: Australia, Hong Kong, Japani, Kiina, Malesia, Venäjä
Eurooppa: Espanja, Hollanti, Itävalta, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Sveitsi, Tanska ja Venäjä
Amerikka: Brasilia, Kanada, Mexico ja Yhdysvallat

  1. Kustannustehokkainta on ottaa asiantuntija mukaan tarkastukseen alusta lähtien. Ensin verovelvollinen saa ilmoituksen verotarkastuksesta. Valmistautuminen tarkastukseen voi alkaa.
  2. Varsinaisessa verotarkastuksessa asiat pyritään esittämään tarkastajalle niin, että kaikki verovelvollisen puolesta puhuvat seikat otetaan oikein huomioon.
  3. Alustava verotarkastuskertomus voi silti sisältää väärinkäsityksiä.
  4. Avustamme asiakkaitamme laatimaan vastineen alustavaan verotarkastuskertomukseen.
  5. Varsinainen verotarkastuskertomus tarkistetaan yhdessä verovelvollisen kanssa.
  6. Avustamme asiakkaitamme tarvittaessa laatimaan vastineen alustavaan verotarkastuskertomukseen
  7. Haemme yhdessä asiakkaamme kanssa myös muutosta verotarkastuksen johdosta toimitettuun jälkiverotukseen.

Veroasiantuntija tarjoaa verokonsultointia ja kertoo, mihin tarkastuskertomuksessa esitettyihin väitteisiin kannattaa puuttua ja minkälaista näyttöä verotusehdotusten muuttaminen asiakkaan eduksi edellyttää.

Ota yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää.

Tax Health
Gränsnäsintie 120 B
2440
LUOMA
040 767 0439
tax.health@kolumbus.fi